perjantai 10. heinäkuuta 2015

Retki Korkeasaareen!

Kävimme eilen muutaman vuoden tauon jälkeen Korkeasaaren eläintarhassa. Tottakai eniten kiinnostivat isot kissapedot, mutta suurin osa oli piiloissaan vaikka ei ollut edes kovin lämmin. Saimme kuitenkin todistaa leijonien aamupalaa, kyllä ne on hiukan isompia kuin nämä meidän kotikissamme :D

nami, nami!

Muita eläimiä näkyi hiukan enemmän. Jalat saimme helliksi kävelystä.

Metsäpeuran upeat sarvet, käänsi minulle myös upean takapuolensa :'D




Kenguru-aitaukseen pääsi myös sisään itse :)

Tätä veijaria ei ihmiset pelottaneet, välissä vain lasi :)


Loma on muutenkin kulunut leppoisissa merkeissä. Mies aloitti kesäkuussa uuden työn, joten yhteistä vapaa-aikaa on vain hänen vapaapäivänsä.

Ihanaa on ollut se, kun ei ole kiire minnekään. Tosin Jami toimii herätyskellona viimeistään 7.30 kun nälkä alkaa kalvaa vatsanpohjalla. Mutta eihän sille söpöläiselle voi sanoa ei!

Huomenta mamma, tahdon ruokaa!

Ja omaa aamupalaa ei tarvitse yksin syödä :D

Tipahtaisiko meillekin jotain siitä leivästä?! :)

Palataan taas myöhemmin :)

t: Katja ja karvakorvat

keskiviikko 1. heinäkuuta 2015

Loma!

Täällä alkoi viimein emännällä loma! Seuraava kuukausi menee ilman aikatauluja ja kiirettä :)

Tänään on myös meidän Leevin syntymäpäivä. Murunen täyttää jo 7 vuotta <3

Synttärisankari <3
 

lauantai 20. kesäkuuta 2015

Kuulumisia :)

Heippa taas ja pahoittelut pitkästä tauosta!

Olemme kotiutuneet loistavasti uuteen kotiin. Tosin edelleen on muuttolaatikoita purkamatta kun kaapit loppuivat kesken. Pitäisi ehtiä Ikeaan joku päivä. Ehkä lomalla sitten :) ja loma alkaa reippaan viikon päästä. Odotan jo kovasti, vaikka juurihan sitä lomalla oltiin. Olimme häämatkalla ihanalla Rodoksella <3

Tänään on tasan 9kk häistä. Häämatkalla olimme siis Rodoksella, Ixian kylässä länsirannikolla. Hotellina meillä oli Sunprime Miramare Beach. Hotelli on vain aikuisille tarkoitettu, aivan merenrannassa ja hyvän kulkuyhteyden päässä Rodoksen kaupungista. Säät suosivat melkein koko viikon. Saapumispäivänä tihkutti vettä, mutta oli lämmin. Yhtenä päivänä tuli myös kaatosade ja ukkonen rymisteli hetken aikaa, mutta sitten selkeni. Lämpötilat olivat 25-30 asteen välillä, mutta aina se ei tuntunut ihan niin lämpöiseltä koska tuuli viilensi hieman. Sen takia tämä yksi vaalea suomalainen paloi ihan kunnolla selkäpuolelta. Polvitaipeeni kärähti niin pahoin, että liikkuminen oli vaikeaa. Kävimme päiväretkellä Lindoksen kylässä  , jossa on paljon tasoeroja ja portaita, oli palaneena todella vaikea kulkea, kun rappujen kulku sattui taipeisiin. Mutta ne näköalat, ne pelastivat tilanteen!

Kreikkalainen ruoka, oi nam! Sitä on ikävä. Se aito feta ja tzatziki oli taivaallista. Ei sellaista täältä saa. Ihmiset olivat ystävällisiä siellä. Ravintoloissa käteltiin kun lähdettiin pois. Oli aidosti tervetullut olo joka paikkaan :)


Reissusta palattuamme Leevi sai pahan korvatulehduksen. Tasapaino heitti ja päätä piti kallellaan koko ajan. Saimme sit nopeasti ajan lääkäriin, jossa saimme todella asiantuntevaa hoitoa. Emme aiemmin ole käyttäneet ko. ketjun eläinlääkäripalveluja, mutta jatkossa käytämme. Eläin kohdattiin sitä hienosti kunnioittaen ja myös omistajat pidettiin ajantasalla koko ajan. En ole koskaan saanut yhtä hyvää palvelua eläinlääkärissä kuin silloin saimme. Vielä pitää käydä kontrollissa. Epäilevät, että tärykalvo saattaa olla jopa puhki. Korvassa oli niin paljon tavaraa, että puhdistuksesta huolimatta lääkäri ei nähnyt tärykalvoa. Lääkkeeksi sai kortisonikuurin ja korvapuhdistusaineen, johon lisäsivät kortisonia. Säälitti toinen niin paljon, kun näki että sattui, mutta ei itse sitä osannut kertoa. Nyt onneksi paljon virkeämpi :)

Tulipas kamala romaani! Tähän loppuun laitan kuvia reissusta :)

Hotellilta

Hotellin rantaa

Näkymä Rodoksen kaupunkiin päin (sijaitsee tuolla niemen kärjessä)

Hotellilta, ei kuitenkaan se varsinainen allas (se oli paaljon suurempi)

Paikallista oliiviöljyä

Lindokselta

Lindoksen kylä

Lindokselta, näkymä Akropolilta

Akropoli

Näkymä Akropolilta alas Lindoksen kylän rannalle

Lindoksen kylä ja huipulla sijaitseva Akropoli

Kaunis ja niin romanttinen auringonlasku <3

Kissat Rodoksen kaupungissa (oisin halunnu pelastaa kaikki)

Minä ja papukaija (se meinasi syödä mun paidan) :D

Hotellilta

Hotellilta

tiistai 5. toukokuuta 2015

Sopeutumista uuteen kotiin!

Perjantaista asti olemme majailleet uudessa kodissa. Nyt on kissoilla ja koirilla tilaa kirmata :D Päivä päivältä täällä näyttää enemmän kodilta. 

Tässä on muutamia kuvia karvakorvista :)


  

Elmolla taisi olla päiväunet vähän kesken ja turkki sekaisin, kun mamma tuli kuvaamaan <3

Uusi koti ja hyvät unet :)

Nyt meinasi loppua sohvalta tila, kun tämä konkkaronkka sen valtasi :D

Mitä tähän sanoa?! <3

Meillä on tänään vaan nukuttu <3

HUI, kuka toi on?? 



Tässä tällainen kuvapläjäys tällä kertaa :)

lauantai 2. toukokuuta 2015

Muutto suoritettu!

Nyt on kaksi yötä nukuttu uudessa kodissa. Huhuh, mitä hommaa toi muutto on. Koko vappuaatto meni kuormia kuljetellessa ja pari seuraavaa päivää ollaan roudattu pienempiä tavaroita vielä. Tänään kävimme tekemässä loppusiivouksen ja luovutimme avaimet. 

Eläimet olivat aika ihmeissään uudesta kodista. Koirat olivat aika levottomia ja kissat vetäytyivät kiipeilypuuhun nukkumaan. Jamilla meni masukin vähän sekaisin. Nyt ovat jo sopeutuneet onneksi :)

Vielä kun kaikki tavaratkin löytäisivät omat paikkansa! :D

Väsymyskin ollut kova itsellä, joten nyt lepoa!

Palataan myöhemmin :)

Katja & Co.

perjantai 24. huhtikuuta 2015

Terveiset täältä pakkaamisen keskeltä!

Muuttoon aikaa vajaa viikko ja edelleen kaapit pursuavat tavaraa. Päivät kuluu töissä ja illat pakatessa ja siivotessa. Kamalaa hommaa tää muutto. No, ensi viikolla tähän aikaan ollaan jo uudessa kodissa :) 

Mulla on myös yksi erittäin innokas apulainen täällä, nimittäin Jami! Joka paikassa pitää olla mukana ihmettelemässä, että mitä se mamma oikein tekee. Ja kaikkein parasta on tottakai mennä tyhjään pahvilaatikkoon, ettei sinne saa mitään laitettua. Yleensä Jami on pakannut sinne itse lempi katkarapulelunsa :D

Pidän vaan huolen, että tulen mukaan <3

Maailman rakkain lelu!


Tämä vanha kotimme on kaksio, joten laatikoiden piilotus muihin huoneisiin on mahdotonta. Laatikot on siis sijoitettu meidän makuuhuoneen nurkkiin. Jami sitten öisin kiipeilee ja rapistelee jokaisessa laatikossa valvottaen herkkäunista emäntäänsä. Ja ei, ovea ei voi laittaa kiinni, koska muuten Killi alkaa hyppiä ovenkahvaan. Osaa siis avata ovet ja koirien takia myöskään ei voi sulkea, kun tykkäävät nukkua makuuhuoneen lattialla.


lauantai 11. huhtikuuta 2015

Voihan ripuli!

Kevät on muutoin ihanaa aikaa, mutta se sekoittaa melkein joka vuosi meidän Leevin masun. Tänään täytyy käydä ostamassa tätä
On tehokasta ja auttaa hyvin. Ennenkin jouduttu siihen turvautumaan.

Onneksi koira on iloinen ja virkeä. Ruokakin maistuu hyvin. Mutta aina sitä huoli tulee, kun nuo ei sanoin osaa kertoa oloaan.

Ihanaa ja aurinkoista lauantaita kaikille! :)