tiistai 31. joulukuuta 2013

Hyvää Uutta Vuotta 2014!

Karvakorvien valtakunta toivottaa kaikille Hyvää tulevaa vuotta 2014! 

Jatketaan taas ensi vuonna!

t. Katja ja karvakorvat

 

sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Kuulumisia :)

Joulu on nyt vietetty ja kohta on aika valmistautua vastaanottamaan vuosi 2014 :)

Joululoma on sujunut mukavasti. Loman alkuun kävin äitini ja siskoni kanssa risteilyllä, oli vain sen verran kova tuuli että laiva keinui paljon. Kun aloin pakata reissua varten, laukkuun ei ehtinyt vaatteita laittaa vaan sinne ehti..

   ..Jami :D

Ikävä kyllä en poikaa voinut mukaan ottaa. 

Joulu kului kotona ja perheen seurassa hyvin rauhallisesti. Kuusikin on pysynyt pystyssä. Odotin, että Jami olisi siitä riehaantunut mutta väärässä olin. Koko kuusi ei ole pahemmin kiinnostanut. Vähän käynyt vain nuuskimassa.

Eläimetkin on selkeästi ollut iloisia kun olen ollut kotona. Vielä on onneksi muutama päivä lomaa jäljellä :) 

Elmo nauttii sohvalla pötköttelystä mamman vieressä <3


Yksi päivä mies katseli jalkapalloa tv:stä ja Jami osallistui myös katselemaan samaa :D



Eilen olin ystäväni mukana Kirkkonummella kissanäyttelyssä. Hänen 5,5kk vanha Pyhä Birma poikansa teki debyyttinsä näyttelyssä :) Oli mukava mutta pitkä päivä. 

Kissoille tarttui mukaan pari lelua ja itselle ihana huopa


Täytyy katsoa, jos minäkin ilmoittaisin Jamin Hyvinkään näyttelyyn. Olisi sopivan lähellä ensikertalaiselle :) ja olisihan se kiva tietää, mitä muut ovat mieltä tästä söpöläisestä

 


Jami täytti toissa päivänä jo 8kk! <3

tiistai 24. joulukuuta 2013

Rauhallista Joulua!


Katso taivasta, tähtiä ja kuuta,
vieläkö joulu on jotain muuta.
Ystävän halaus ja aatos jalo,
tuttua on myös kynttilän valo.
Joulun maun tuntee jo kieli,
mutta tärkein on kuitenki hyvä mieli.


 Hyvää Joulua!

Katja & co.

perjantai 20. joulukuuta 2013

Lämpöistä joulunodotusta kaikille!

Niin se joululoma saapui tähänkin huusholliin! Kyllä sitä on odotettu, ainoa miinus tässä vaan on se, että minulle iski flunssa. Toivottavasti helpottaa aattoon mennessä. Lahjat on saatu pakettiin, ainoastaan karvalasten lahjat vielä puuttuu. Leeville ainakin voi ostaa kissojen lelurottia, kun ne on niin mieluisia :D 
Mun rotta eikä sun!


Tämmöinen kuva päätyi tänä vuonna joulukorttiin
Vas. Leevi, keskellä Elmo ja Jami <3 Killi puuttuu.          


Tässä muutama kuvaotos, jotka eivät päätyneet kortteihin.


Katja 
 

sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Joulu on jo ovella..

..Vai onko? Tuntuu etten ole asian eteen mitään vielä tehnyt. 5 päivää vielä töitä ja sitten alkaa kauan odotettu loma. Miehellä on välipäivät töitä, mutta itse saan pyhittää aikaa noille karvalapsillemme. Joulusiivouskin jää varmaan vasta aatonaatolle, koska lähden lauantaina risteilylle parin vuoden tauon jälkeen.

Täytyy varmaan alkaa etsiä joulukoristeita ja missähän meidän kuusikin on? Kyllä, ajattelin uskaltaa pystyttää sen. Koirat ja Killi antaa kyllä kuusen olla, mutta Jami voi olla toista mieltä. On vasta ensimmäinen joulu sille, joten voi erehtyä luulemaan sitä uudeksi kiipeilypuuksi :D Tottelee kyllä hyvin, kun apuna käyttää suihkepulloa. 

Siinä voi käydä näin :D




Leppoisaa alkavaa viikkoa!

lauantai 7. joulukuuta 2013

Lunta!

Yöllä oli tullut lisää lunta. Oli ihana käydä koirien kanssa lenkillä kun ei rapa roiskunut! Koiratkin ihan innoissaan lumesta, joka vuosi sama sekoaminen siitä :D 

Myös Jami kävi hieman ihmettelemässä, mitä tuo valkoinen on. Hiukan tassuja meinasi viluttaa ja siksi ei kauan ulkona oltukaan.

Tää on jännää

Tarkkailua 
 Toivottavasti tämä talvi nyt myös pysyisi. On niin paljon valoisampaakin kun on valkoinen maa :)

Mukavaa lauantaita kaikille,
Katja & co.

perjantai 6. joulukuuta 2013

Hyvää Itsenäisyyspäivää!

Meidän karvakorvat ja heidän henkilökunta toivottaa kaikille hyvää Itsenäisyyspäivää! :)

Mies lähtee viikonlopuksi reissuun, joten minulle jää seuraksi nämä rakkaat sekopäät :D 

Jami haluaa isin mukaan reissuun!


Yöllä olikin tullut lunta ihan kiva määrä. Täytyy varmaan käydä Jamin kanssa taas ihmettelemässä sitä. Koirat sekoaa lumesta ja hepuleiden seurauksena meinaa itsekin olla ojanpohjalla :D Ja kyllä tuo lumi itseänikin piristää kovasti. Tulee valoa ja saa lisää tunnelmaa joulun odotukseen. Tänään kaksi tonttua löysikin pois piilopaikoistaan.

Tonttuset     
 Kunhan kissat vaan antaa tonttujen olla rauhassa! :)


Rauhaisaa viikonloppua!
 

keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Isän ja pojan kohtaaminen

Kävin tänään Jamin kanssa kylässä kasvattajan luona, kun kävin hakemassa pojan rekisteripaperit. Poika on vihdoin kokonaan minun! 

Jami sai ensin itsekseen tutustua kyläpaikkaan, jännitti kyllä kovasti kun sieltä löytyi 4 räsyn tuoksut. Karvat oli pystyssä ja lopuksi piti piiloutua kaapin alle. Kasvattaja kävi sitten hakemassa Jamin isän paikalle. Jami ei siinä vaiheessa edes uskaltanut esille tulla. Jossain vaiheessa vilahti omaan koppaansa piiloon. Jamin isä tuli sitten nuuhkimaan kopan luokse poikaansa ja käyttäytyi todella hienosti, sähäystäkään ei päästänyt kun taas Jami murisi ja sähähteli.

Isä ja poika <3
 Oli ihana nähdä niin kasvattajaa kuin hänen kissojaan ja erityisesti Jamin isää <3

sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Lintu-tv

Laitoin eilen ulos rasvatangon linnuille. Sen seurauksena kissat ovat istuneet nenä kiinni ikkunassa kun pikkutintit käyvät syömässä. 

Jami ja Killi bongauspuuhissa <3






 Lisäksi pihalla vilistää oravia ja variksia. Paljon ihmeteltävää riittää ja välillä meinataan mennä ikkunasta läpi.

Koirista Elmo haluais koko ajan takapihalle kun vaistoaa tuon ihanalta tuoksuvan lintujen ruokapötkön :D Luulee varmaan olevansa itsekin lintu!

Hyvää 1. adventtia kaikille!

t. Katja ja karvakorvat