lauantai 3. elokuuta 2013

Ragdollin pentu Jami


Fannidolls Joyful Jamie eli Jami muutti meille maanantaina 29.7.2013. Ikää pikkumiellä on 3kk.

Jami on leikkisä pikkukissa, jolta ei vauhtia puutu. Taloudessa on toinenkin kissa Killi ja kaksi koiraa, Leevi ja Elmo. Koiriin tottui päivässä. Killiä hiukan jännittää pentu ja varmuudeksi pitää vähän sähistä.

Pitkään olen haaveillut toisesta kissasta, mutta Jamin tulo tapahtui vuorokaudessa. Ystäväni ilmoitti, että olisi yksi hyvä luonteinen pentu vailla kotia ja kaikenlisäksi luovutusiässä. Seuraavana päivänä lähdin pikkuista katsomaan ja kuinkas kävikään, pentu lähti mukaan :)

Tämä pennun kanssa olo vaatii vähän harjoitusta, onhan siitä kohta 9 vuotta kun edellisen kerran on kissanpentu ollut, nyt jo edesmennyt Kyösti.

Tässä muutama kuva laumastamme

                                                Jami

                                                                 
                                                                       Killi
                                                         
                                                                  Leevi ja Elmo

2 kommenttia:

  1. uu, Jami on ollut kyllä niin suloinen ja vaalea pienenä :) Meille tulee luultavasti kuukauden päästä sininen tabby mitted Ragdoll neiti ja ootan kyllä niin kamalasti! :)

    t.Minna (fb:n Ragdoll yhteisöstä ja Jamin fani ;D)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jami oli melkoinen "blondi" pienenä, mutta kovasti on joo muuttunut. Oi kissanpentu, olisipa toi omakin vielä pieni. Jami on jo nyt aika jätti. Varmasti yli 5kg jo painoa :D Fb:ssä saa laittaa kaveripyyntöä jos tahtoo, löytyy vielä enemmän Jamista kuvia :)

      Poista