sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Riittäisiköhän vuoden hiljaiselo?

Viimeisimmästä päivityksestä näyttää kuluneen melkein vuosi. Viime vuoteen mahtui niin paljon kiireitä, että aikaa ei blogin ylläpitämiseen riittänyt. Kaiken aikani vei nimittäin hääjärjestelyt. Ja syyskuussa viimein sain Rouvan tittelin itselleni :)

Karvakorvien lukumäärä on säilynyt samana. Täällä edelleen viihdyttävät kissat Jami ja Killi sekä koirat Leevi ja Elmo.

Leevi täytti heinäkuussa 6 vuotta, eli tänä vuonna mittariin pärähtää jo 7v. Käytös on kyllä kuin nuorella pojalla, kovasti haluaa leikkiä ja energiaa on.

Elmo puolestaan täytti marraskuussa 4 vuotta. Kotona mitä ihanin ja kiltein, mutta lenkeillä jos joku muu koira aloittaa rähinän, on siihen vastattava uhmakkaasti. Olenkin pyöritellyt mielessäni, että jos poika pääsisi kastraatioon. Helpottaisiko se oloa ja rauhoittaisiko uhmakasta käytöstä ulkona?

Jami on kasvanut kamalasti. Kohtahan poju täyttää jo 2vuotta. On aikamoinen jääräpää välillä. Lienee jotain uhmaikää tällä hetkellä.

Killistä on kuoriutunut sylikissa, tyttö täyttää kesällä kanssa 7 vuotta. 


Koitan laitella kuvia jossain vaiheessa :) 

Katja & Co.

2 kommenttia:

  1. Ehdottomasti hiljaiselon oli nyt aika katketa! :) Onnittelut rouvuudesta! Ei ihme, ettei ole jäänyt aikaa bloggailuun, mutta toivottavasti se harrastus nyt jatkuu. Ihana tuo colliepoikien peppukuva, ja kissatkin ovat suloisempia kuin koskaan! <3 Jami on jo ihan iso poika kaulureineen. Jään odottelemaan lisää kuvia ja kuulumisia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) Ja yritän muistaa käydä päivittelemässä blogia vähän tiheämmin kuin kerta vuoteen :D Pojat piti vähän vahtia takapihalla muutama viikko sitten, onneksi sain otettua kuvan kun seisoivat peput vastakkain :D Jami on nyt alkanut kasvattaa kauluriaan ja häntä on kunnon huiska. On muutenkin kasvanut paljon, on pitkärunkoinen ja sporttimallinen.

      Poista